Tietoa meistä

Majatalo Tuisku sijaitsee keskellä Naantalin vanhaakaupunkia. Idyllisessä, vuonna 1855 rakennetussa puutalossa on meidän koti, kaksi isompaa vuokrahuoneistoa ja kaksi kahden hengen huonetta. Pihapiiriimme kuuluu kaksi muutakin asuinrakennusta, joissa molemmissa on vakiasukkaat. Tuisku sijaitsee keskeisellä paikalla, mutta pihapiiri on kuitenkin rauhallinen. Lapset voivat leikkiä turvallisesti suljetulla pihalla ja kaikki saavat yleensä nukkua yönsä rauhassa. Tuiskusta pääset helposti kävellen niin Muumimaahan (n.400m), keskustaan kuin uimarannoillekin.
Me ostimme talon vuonna 2008 ja remontoimme talon toiseen päähän itsellemme kodin. Ennen meitä talo oli ollut majatalona noin kymmenen vuotta. Talon alkuperäinen nimi on Tuisku, joten otimme sen käyttöön majatalon nimenä. Perheeseemme kuuluvat vanhemmat ja kaksi tytärtä.